1245246930_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kerttu Aaltonen arvuuttelee päiväkoti Tilkkutäkin lapsilta mikä mahtaa olla tällainen vekotin. Gramofoni toimii, niinpä hän soittaa lapsille ainoan savikiekkonsa (Ska vi gå en anden vej – Madame, jonka laulaa tanskalainen Gaby Stenberg och hans Kurt, revyyteatteri Dagmarin orkesteri säestää). Lapsista hidas mörinäääni ja levy nopettettuna soitettuna ”pikkuoravien” äänellä on ehdottomasti hauskempi kuin Stenbergin laulama operettimusiikki. - Eeli ja Anni sekä opettaja Outi Lahti ihastelevat nukenrakennusverstaan ompelukonetta, jolla Kerttu Aaltonen ompelee teatterinukkien vaatteet.

Kurkistus satunäyttelyyn ja nukketeatterin nukenrakennusverstaaseen

UU 17.6.2009 - Kun näyttelyn avajaisten kutsuvieraina on päiväkoti Tilkkutäkin lapset opettajineen, ja turkulaisen kulttuuriyrittäjyyskeskuksen väki jää saapumatta samalla kellonlyömällä, päiväkodin väki joutuu avajaisten päärooliin. Tilkkutäkin lapset kuuntelivatkin silmät ymmyrkäisinä ja mieli valppaana kun Kerttu Aaltonen kertoi Satusirkus-näyttelynsä ihmeellisyyksistä, kuten eläkkeelle siirtyneistä nukketeatterin nukeista, joulupukin avainkaapista ja verstaan työkaluluista.

-Tämä on jo kolmas kesä kun nukkearsenaali on Vaakahuoneella. Pyrin olemaan paikalla mahdollisimman paljon. Verstas on puutyöpöytää vaille valmis, kertoi Kerttu Aaltonen.

Nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltosella on menossa juhlavuosi, takana on takana neljännesvuosisata Piironginlaatikko-teatteria. Kesän mittaan hänet voi nähdä kaupungilla pyörillä kulkevan nukkekesäteatterin kanssa. Lastenvaunuihin rakennetun miniatyyriteatterin ohjelmassa on juuri nyt tilausnäytäntöjä peikoille, sitten näytäntökausi jatkuu possujen tilausnäytännöillä.

Kolme vuotta sitten oli Aaltosen 35-taiteilijajuhlavuosi. Vuosi kului työn merkeissä, ohjelmistossa oli silloin Pelle- ja Nukkepäivät, jotka kokoavat pellet, klovnit ja nukketeatteriseurueet eri puolilta Suomea viikonlopuksi Uudenkaupungin Leijonapuistoon, kauppatorille, kaduille ja kujille. Runsaan viikon kuluttua alkavat tämänvuotiset ”päivät”, jonne Kerttu Aaltonen toivottaa kaikki Tilkkutäkinkin lapset jälleen tervetulleiksi. Hänellä on festivaalien toisen järjestäjän Onni-Pellen kanssa meneillään koko Vakka-Suomen alueelle suunnattu lastenkulttuurihanke Pelleriini, joka on Vakka-Suomen Kehityskeskuksen rahoittama.

Kerttu Aaltonen: Satusirkus näyttely, miniatyyritöitä, nukkeja, nukenrakennusverstas (jossa kesän aikana työskennellään), esityksiä, pyörillä kulkeva nukkekesäteatteri, ym. Nukketeatteri Piironginlaatikon kesäkoti Vaakahuone, Rauhankatu 10 (piharakennus), Uki. Avoinna elokuun loppuun, puh. 044 2828151, tai ”kun ollaan paikalla”. Myös matkailutoimisto avaa ovet tarvittaessa.

Pelle- ja Nukkepäivät la-su 27.6.-28.6.2009 Leijonapuistossa, U:gissa.

www.pellenukke.com