Kirjailija Tapio Koivukari Tuulentuvalla Kustavissa.

Miten kirjoitan historiallisen trilogian ja vältyn joutumasta laitoshoitoon

UU Kustavi 21.7.2009 / Olli Haapala - Raumalainen kirjailija Tapio Koivukari, joka täytttää elokuussa 50 vuotta, sanoi heti kirjailijapuheenvuoronsa alussa, että otsikon viittaus laitoshoitoon on ”häpeämätöntä ratsastusta kirjailijamyytillä”. Kirjoittaminen on kuitenkin tekemistä ja työtä, joka vaatii omat rauhoittumisjaksonsa. -Kukin tekee sen omalla tavallaan, jatkuvasti kirjoittanut Mika Waltari suoriutui ylirasittuneisuudestaan kännillä, minä menin Helsinkiin kustantajan pakeille ja sillä reissulla saattoi kulua pari päivää, ei sen kummempaa. Ihmiset ovat erilaisia, joku saattaa käydä ja käy laitoshoidossakin.

Helsingin matkojen kohde oli Like Kustannus ja sen toinen perustaja kustannustoimittaja Timo Ernamo. Ensimmäisestä tapaamisesta syntynyt työtoveruus on kestänyt, vaikka Ernamo jätti Liken ja siirtyi WSOY:n Johnny Knigaan. Koivukari seurasi perässä.

Koivukari kannattaa monen kirjailijan Kustavissa esittämää näkökantaa, että kirjailija on ennen kaikkea käsityöläinen. Sitä Koivukari on käytännössäkin, timpraaja eli puuseppä, joka on ollut alan opettajana Islannissa asti. Kielen taitava ja islantilaisen kanssa avioitunut Koivukari on myös ansiokas islantilaistarinoiden kääntäjä. Kesken esityksensä kirjailija ryhtyi neuvomaan Tuulentuvan yleisöä vesitiiviin ja muutenkin ”reerallisen” ikkunapokan teossa.

-Saaristolaistrilogian kirjoittamisen aloitin kymmenen vuotta sitten, taukoja on ollut, mutta ensimmäinen osa oli keväällä 2001 valmis. Oikeastaan koko homma alkoi 'trapuntekotalkoista' jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Tosin isän sanoi 'trapuilla', että ei kai täällä mitään kirjaa aiota kirjoittaa. Tein 1990-luvulla kolme eri yritystä aloittaa, mutta vasta sen oivaltaminen, että minun ei tarvitse keksiä kerrottavaa, sillä ympärillä on eläviä ihmisiä, joilla on tarinoita. Tarvitsee vain kuunnella heidän kertomistaan.

-Ensimmäinen kertoja oli kalastaja, jonka isä oli työmatkalla kadonneen luotsin poika. Kalastaja ihmetteli, mitä tässä nyt oikein tehdään, mutta Wikströmistä (venemoottori) päästiin hyvää alkuun. Trapunteosta kului kymmenen vuotta ja kirja sai alkunsa, mutta mistään trologiasta ei silloin ollut pienintäkään ajatusta.

Koivukarin työ eteni ja aiheen sodan jälkeistä aikaa kuvaavaan kolmanteen osaan hän sai ”kotiin kannettuna”. -Aihe oli inkeriläisten salakuljetus Suomeen, aiheena parempi kuin mikään omani. Lisäksi sen ajankuva ja tunnelma oli valmiina. Linkitin tarinan kahteen edelliseen osaan. Elävistä ihmisistä kirjoittamisen ainoa ongelma on se, mistä kaikesta 'kehtaa' kirjoittaa.

Trilogian viimeinen osa ilmestyi 2007. Koivukari on kirjoittanut lukuisia novelleja, joista hän sanoo saavansa myös epiikkaansa henkilöhahmoja. -Romaanin henkilökuntaa, kuten kustantajat heitä joskus nimittävät, letkautti Koivukari. Lukijoitaan raumalaiskirjailija evästää tiedolla, että ”tässä sitä nyt ollaan, kirja on painossa”. -Tos on sun leiviskäs, josses usko niin punnitte”.

”Tapio Koivukarin pääteokset ovat romaanit Luodetuulen maa ja sen itsenäinen jatko-osa Missä aallot murtuvat. Luodetuulen maa seuraa Havströmin torppariperheen elämää Rauman saaristossa 1900-luvun alusta kansalaissodan jälkeiseen aikaan. Missä aallot murtuvat kuvaa Havströmin tyttären Sofian ja tämän miehen Jan Erikssonin perhekunnan vaiheita ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä ajoista lähtien toisen maailmansodan jälkeiseen rauhan aikaan. Koivukari kuvaa omalla raumalaisvaikutteisella kielellään Rauman kieltä puhuvia ihmisiään ja heidän elämäänsä luonnon lähellä ja sen armoilla. Elämään kuuluu työnteko, meri, syntymä ja kuolema. Sukusaagassa maailman suuret muutokset heijastuvat ihmisten arkeen. Ajalle tyypillisesti vaikeista asioista puhutaan vähiten, hiljaisuus on joskus äänekkäämpi kuin monet sanat. Silti pinnalle nousee aina luottamus elämän jatkumiseen, jossain pilkahtaa hiljaisen huumorin välähdys”. Näin kertoo Rauman kirjaston kirjailijamatrikkeli Koivukarin teoksista.

Tapio Koivukarin ”saaristolais”-trilogia: Luodetuulen maa (Like, 2002), Missä aallot murtuvat (Johnny Kniga, 2005), Meren yli, kiven sisään (Johnny Kniga, 2007).