1249394487_img-d41d8cd98f00b204e9800998eJukka Salonen.

Jukka Salosen luontokuvissa viisitoista neliösentttiä talvista luontoa

Jukka Salonen: Yksityiskohtia II. Valokuvia, Galleri Kirjava, U:gin kirjasto, 31.8. saakka.

UU 4.8.2009 – Jukka Salosen, EFIAP, ARPS, toinen luontokuvanäyttely on yhtä häkellyttävä kuin ensimmäinen. Kuvaamisen periaatekin on sama, makrolla tai 300 millimetrin teleobjektiivilla kuvataan tulitikkulaatikon kokoinen pala ”maisemaa”. Kuvia ei ole manipuloitu, vaan vedokset vastaavat tarkoin sitä, mitä kameran edessä on.

-Kuvat on valotetuu digijärjestelämällä, mutta niitä ei ole millään tavalla käsitelty kuvakäsittelyohjelmilla. Ainoa mitä käytän on polarisaatiosuodin. Voisin tietenkin kuvata yhtä hyvin diafilmille, mutta digikuvaus on myös taloudellinen ratkaisu. Diakin joutuu nykyään digiskanneriin vedosvaiheessa, joten ainoa ratkaisu olisi käyttää alkuperäistä kehitysprosessia. Se taas on digiin verrattuna hirmukallista puuhaa, kertoi Jukka Salonen.

Salonen sanoo kuvanneensa jäätä ja sen yksityiskohtia parin vuoden ajan. Voimakkaat värit esimerkiksi jäähän muodostuvat eriväristen taustapahvien ja mainitun polarisaatiosuotimen vaikutuksesta. -Paras kuvaussää on pilvinen päivä, päinvastoin kuin tavallisesti luullaan. No, minua ei kiinnosta perinteinen luontokuvaus.

Jukka Salonen aloitti valokuvaharrastuksen kolmekymmentä vuotta sitten, mutta työ valokuvaus on hänelle ollut parikymmentä vuotta. Useita kymmeniä näyttelyjä pitänyt ja niihin osallistunut Salonen on monin palkinnoin palkittu valokuvataiteilija, jonka kuvia on julkaistu koti- ja ulkomaisissa valokuvalehdissä. Hän on Rauman kameraseuran ja Taiteilijaseura NYTE:n (Pori) jäsen.