1254909759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Homeitiöden hengittäminen ei tee ihmisestä sairasta, vaan päinvastoin, pitää hänet terveenä. Ihmisen immuunijörjestelmä tuhoaa homeititöt, mutta homemikrobien myrkyt ovat ihmisen terveydelle ongelma ja vaarallisia. Näin totesi mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen yli kymmenen vuotta sitten.

Uudenkaupungin kouluverkon uudistusta kaadetaan Pohitullin koulun homepommeilla

UU 7.10.2009 – Kouluverkkotarkastelun kuulemistilaisuudessa pudotettiin kaupungin hallinnon niskaan poliittinen syvyyspommi. Uudistuksen keskipisteeksi joutui Pohitullin koulu, jonne siirrettäisiin oppilaita lakkautettavista Haapaniemen, Pyhämään ja Seikowin kouluista.

Pohitullin koulun pelätään nyt olevan niin sanottu ”homepommikoulu”, joka pikapuoliin vaatisi jopa 30 miljoonan euron peruskorjauksen. -Mielestäni hälyyttävin skenaario oli Pohitullin koulun kunto: katto vuotaa, seinistä tuulee ja hometta löytyy. Rakennukselle povattiin hirveää remonttia, puhuttiin jopa kymmenistämiljoonista euroista, kirjoittaa kaupunginvaltuutettu Jari Valkonen (ps) blogissaan. Hän toi asian esille myös maanantai-iltana kouluverkkoselvityksen kuulemistilaisuudessa.

Valkonen ei ollut home-epäilyineen yksin, eikä asian ensimmäinen esiintuoja. Kaupunginjohtaja Kari Koski kertoi rakennustarkastajien käyneen mittareineen ”paikalla, mutta mitään ei ole löytynyt”. Kaupunginjohtaja lupasi jatkaa keskusteluja Jari Valkosen kanssa yksityisesti "vaikka huomenna".

Koulukeskustelua käydään hurjin argumentein juuri blogimaailmassa. Niinpä kaupunginvaltuutettu Juha Aaltonen (sd) rientää vastaamaan Valkoselle. -Se joka heittää homepommitietojaan (Pohitullista), näyttäköön myös mittaustulokset: kuka teki, millä, miten, mistä, koska, millä välineillä jne. Kannattaa katsoa rakennusteknisiä kommentteja.

Rakennustekniikan ammattilainen Juha Aaltonen selvittää omassa blogissaan (Yli 100 vuotta vanha rakennus opetustiloina; www.pohtiva.vuodatus.net) kosteus- ja homevaurioiden syitä ja seurauksia. Hän sanoo lähtökohtanaan olevan kymmenen vuotta sitten tehty tutkimus, jossa ”koko maan peruskoulujen ja lukioiden rehtoreille tehdyn kyselyn mukaan kosteusvaurioita oli esiintynyt 60 prosentissa ja vakavia vaurioita vajaassa viidenneksessä koulurakennuksista. Hometta ja homeen hajua esiintyi 26 prosentissa kouluista. Rakennuksen ikä ei vaikuttanut vaurioiden yleisyyteen”.

Vanhojen ”pitäjien” liitokset Uuteenkaupunkiin lienee ollut katkeraa kalkkia nykyisille itsensä sivukyläläisiksi tunteville uusikaupunkilaisille. Niinpä Anomyymi kirjoittaa erään blogin kommentissaan: ”Pitäkää Lokalahti-Kalanti ja Pyhämaa koossa vaikka asein ...” Homepommit ovat siis vaihtumassa torrakoihin.

KOMMENTTI

Lehtiotsikoita seuraamalla oppii kaikenlaista. Homepommeista sen, että omakotitalossa ne ovat vikoja, haittoja, vaurioita ja paskamaisia juttuja. Mutta kun koulussa on homepommi, tuntuu kuin joku olisi sen sinne asentanut. Koulun homepommi (joka on usein kellarissa) muhii, kytee, tikittää ja lopulta puhkeaa, jopa räjähtää. Älä siis rakenna matalaenergiataloa, koska se on itse homepommi! Karta huijarimyyjiä sekä asiansa osaamattomia hometarkastajia ja -mittamiehiä, jotka tekevät homepommitalosta priimaa. Homeongelmia on huonosti ja huolimattomasti suunnitelluissa ja rakennetuissa taloissa. Homepommit ovat huonojen rakennusmateriaalien seuraus. Jo laulussa rakennettiin kalliolle, kukkulalle. Mutta jussi vaan kuokkii suota, rakentaa suolle tai suon laitaan tai savipellolle. Keksiäkseen vaurastuttuaan lastulevyn ja muovin, joista saa rakennetuksi jopa pullon asunnoksi. -OH