1257521565_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hellevi Viemerön Saattajan tapahtumat sijoittuvat Uuteenkaupunkiin.

Psykotrilleri väkivaltarikoksesta, mielisairaudesta ja rikoksen rangaistuksesta

UU 6.11.2009 – Uudenkaupungin kirjastossa julkistettiin tänään Hellevi Viemerön esikoisteos Saattaja. Kirjastokierros päättyy Seinäjoen kirjastoon marraskuun puolivälin jälkeen.

Saattajan tapahtumat sijoittuvat Uuteenkaupunkiin, kuten Tiiratorille ja Hakametsään. Teos on psykotrilleri ja jännitysromaani, jonka aihe on väkivaltarikos ja sen kaikkinaiset seuraukset.

Kirjoittaja kertoo tarinan olevan sellainen, että se oli pakko tehdä. -Tapahtumat lähtevät yhdestä henkilöstä ja häneen kohdistuneesta väkivaltaisesta teosta. Tarina on tietenkin fiktiivinen, mutta sanalla sanoen rankanpuoleinen. Kysymys on raiskauksesta, joka tapahtuu Uudessakaupungissa. Lukijat toivottavasti oppivat tarinasta jotakin.

Teos kertoo kahden keski-ikäisen ihmisen rakkaudesta, jota varjostavat sairauden ja salailun sudenkuopat. Ne näyttävät selviytyvän, mutta tapahtuneen pitkät varjot tavoittavat heidät. Kirja on matka henkilöidensä mieleen.

Liuskoista kirjaksi

Saattajan kirjoittaja Hellevi Vieremö (s. 1958) on kauppatieteiden maisteri, joka on toiminut markkinoinnin parissa sekä ravintola-alalla. Hän opiskeli Jyväskylässä. -Yhdeksän vuotta, siitä neljä vuotta yliopistossa ja viisi vuotta ylioppilasteatterissa. Toimin matkailuyrityksissä ja hotellin myyntipäällikkönä, mutta kun hotelliketju - ja oma ravintolayrityskin – kaatuivat, edessä ei voinut olla muu kuin kirjoittaminen. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen en ollut ennen Saattajaa kirjoittanut mitään. Sitä tein kolme vuotta.

Kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen oli se-tavallinen-tarina. -Tunnettu kirjailija luki sen (toisen version), ja suositteli sitä isolle kustantamolle. Niiden tapana on kuitenkin sitoutua kirjailijaan. Minä en ollut yksi heistä. Pari muutakin isompaa kustantamoa tuli kokeiltua. Lopulta päädyin kemiläisen pienkustantamon (Nordbooks) pakeille ja yhteistyö kustannustoimittajan kanssa alkoi.

-Nyt julkaistu teos syntyi kolmannesta versiosta, johon minulle ehdotettiin paljon korjauksia ja muutoksia. Ne tietenkin tein. Itse kirjoittaminen oli levotonta aikaa, kaikenlainen epäröinti ja aiheen koossa pitäminen valvotutti aika usein.

Viemerö asuu Ylistarossa, mutta hänellä on perhesiteitä Uuteenkaupunkiin. Hänen veljensä on asunut kaupungissa 70-luvulta alkaen.

-Lasten kummisuhteet yhdistävät minut Uuteenkaupunkiin. Sitäpaitsi olen kovin ihastunut kaupungin miljööseen. Siksi sijoitin kirjan tänne. Tosin kaikki ei ole niinkuin todellisuudessa on, olen esimerkiksi ”purkanut” rantaradan keskustasta ja tilalla on aivan muuta.

-Kirjan ilmestyminen merkitsi minulle paljon, itsetunto nousi, olen myös nöyrempi, sanoi Hellevi Viemerö. Työn alla on toinen kirja, jossa hän keskittyy äiti-tytär -suhteeseen mielisarauksien tematiikan kautta. Teos on tavallaan esikoisteoksen jatkoa sen erään henkilön tarinana. -Kirjan ainoan henkilön, joka reaalimaailmassa on olemassa.