1261912233_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  jfl.fi

Vartsalan lossi.

Destian lauttapalvelut voitti kaikki viisi lauttaliikenteen kilpailutusta

UU 27.12.2009 - Destian lauttapalvelut on voittanut Tiehallinnon kuluneen vuoden aikana kilpailuttamat viisi lauttaliikenteen hoitosopimuskokonaisuutta. Kilpailutus koski 36 eri lauttapaikan hoitoa ympäri Suomen. Lauttapaikat ovat olleet aikaisemminkin Destian hoidossa. Destia oli jo aikaisemmin päättänyt eriyttää lauttaliiketoimintansa omaksi erilliseksi, valtion kokonaan omistamaksi yhtiöksi.

Uudet sopimukset lauttaliikenteen hoidosta ovat kolmen, viiden ja kymmenen vuoden mittaisia, ja koskevat uusien lauttojen hankintoja ja nykyisten peruskorjauksia. Sopimusten yhteisarvo on 147 miljoonaa euroa. Sopimusten mukainen liikennointi alkaa ensi vuoden alussa.

Kolmevuotinen sopimus solmittiin Skagenin (Iniö-Jumo), Keistiön (Iniö-Keistiö), Kietävälän (Sulkava) ja Rongonsalmen (Puumala) lauttapaikoille. Viisivuotinen sopimus tehtiin muun muassa seuraaville lauttapaikoille: Skåldö (Tammisaari), Vartsala (Vartsala-Kivimaa, Kustavi), Lövö (Kemiö-Kasnäs), Kokkila (Halikko-Kemiö), Hämmärönsalmi (Naantali-Rymättylä), Kivimo (Houtskari-Mossala), Mossala (Houtsakari-Mossala), Saverkeit (Houtskari-Saverkeit), Högsar (Nauvo-Högsar) ja Våno (Parainen-Attu). Sopimuskauden aikana Lövön lauttapaikalle valmistuu silta.

Kymmenen vuoden sopimus solmittiin Palvan (Askainen-Velkua), Velkuanmaan (Velkua-Velkuanmaa), Bergön (Moikipää-Bergö) ja Eskilsön (Kaskinen) lauttapaikoille.

Lauttaliikenteen hoidon kilpailutus ei koskenut Turun saaristotien lauttapaikkoja.