Petri Alanko, Kirmo Lintinen, Minna Pensola, Antti Tikkanen, Atte Kilpeläinen, Olli Leppäniemi, Jani Pensola ja Mikko Ivars.

Larry Combs ja Jouko Laivuori yllättivät Dana Wilsonin Liquid Ebonyllä

Kamarikimara. Esiintyjinä eri kokoonpanoin Petri Alanko (huilu), Olli Leppäniemi (klarinetti), Minna Pensola (viulu), Antti Tikkanen (viulu), Atte Kilpeläinen (alttoviulu), Jani Pensola (kontrabasso), Mikko Ivars (sello), Larry Combs (klarinetti), Jouko Laivuori (piano), Alessandro Carbonare (klarinetti), Michel Lethiec (klarinetti), Noora Kärnä, Kari Tikkala, Mirva Råman, Sarah Dieter  ja Kaisu Kari (fagotit) ja Sari Seppelin (kontrafagotti). Lintinen, Poulenc, Garcia, Dienz, Wilson, Gershwin. Crusell-viikko, Työväentalo 27.7.

UU 28.7.2009 / Olli Haapala – Crusell-viikon ohjelmapromoottorit eivät olisi voineet tehdä rempseämpää ja oikeampaan osunutta ratkaisua kuin panna taiteilijavieraat vapaampaan musiikkihäkkiin kertoakseen kevyemmän konserttimusiikin ystäville josko mestarit osaavat viettää joutoaikaansa jammaillen. Mutta ensin on ratkaistava, kuka tekee ja mitä tekee.

Yleensä ongelman voi ratkaista niin, että kerätään festivaalin nuoret avarakatseiset kyvyt lavalle ja pyydetään mukaan muutama varttunut maailmantähti, ikäänkuin kertomaan missä musiikin pohjantähti sijaitsee. Niin tehtiin nytkin.

Ensin nuorten avarakatseisten muusikkojen kykyjä sai hyödyntää musiikkiviikon vuoden teemasäveltäjä Kirmo Lintinen. Hänen musiikkinsa tulkeiksi nousivat Meta4-jousikvartetti, Petri Alanko (huilu), Olli Leppäniemi (klarinetti) sekä Jani Pensola (sello) ja Mikko Ivars (sello). Tällä kerralla Lintinen sekä laajensi kuulijan mielikuvaa hänestä säveltäjänä että palautti mieliin elämän hienoja hetkiä teoksissa Roosan laulu (savelletty kummityttären syntymän johdosta 15 vuotta sitten) ja Tango Lumpero (kesäpaikka Kukonhiekan tanssilavan tienoilla Saarijärvellä).

Kun Chicagon sinfoniaorkesterista jäädään eläkkeelle, kuten Mr. American Clarinetist, eli Larry Combs, soitinta ei panna kaappiin, vaan sen kanssa tullaan esimerkiksi Uuteenkaupunkiin. Täällä soitetaan oman valtakunnan ominta klarinettiperinnettä, mutta tehdään se nykysäveltäjän kautta. Dana Wilsonin Liquid Ebony (klarinetille ja pianolle) on sävelletty seitsemän vuotta sitten. Sen kantaesitti juuri Larry Combs. Sävellys on sovitettu myös klarinetille ja puhallinyhtyeelle, sen taas kantaesitti kolme vuotta sitten Combs West Pointin sotilasorkesterin kanssa.

Larry Combs aloitti sinfoniaorkestereiden klarinetistina New Orleansista ja päätyi Chicagoon neljännesvuosisata sitten. Combs jäi eläkkeelle viime vuonna ja ryhtyi opettamaan klarinetin soittoa yliopistossa. Combs on perustanut kamarimusiikkiyhtyeitä, hänellä on jazzsekstetti (Combs-Novak), levytyksiä jazzmuusikoiden (Eddie Daniels) kanssa, hän on klarinettikliinikko (LeBlanc Opus II). Soittimeen saa suukappaleen, joka kantaa hänen nimeään. Combsin vaimokin soitti Chicagon sinfoniaorkesterissa.

Dana Wilsonin teos on hurjaluonteinen, yksittäisten äänien ryöppy, osittain minimalistinen kaksikymmenminuuttinen. Pianistiksi löytyi Kirmo Lintistäkin Sibeliusakatemian jazzpianoluokassa opettanut ja klassiseen kyydittänyt Jouko Laivuori. Wilsonin teos on minulle tuiki tuntematon, mutta se selvisi, että sen kolmannessa osassa saa lähteä tukemaan klarinetistin intensiivistä improvisatorista menoa flyygelin kannen alta. Laivuori rummutti soittimen alakieliä kuin freejazzin parhaat esikuvat. Ikimuistettavaa. Itse asiassa Wilson on itse myös jazzpianisti. Ilta oli kuitenkin tavallaan Larry Combsin, jolle säveltäjä on teoksensa kirjoittanut. Teos tuntui sisältävän yhtäällä pelkkiä ”ääninäytteitä” ja toisaalla pitkiä äänikuvia chaplinilaista 'nykyajasta', siinä oli kirjastojen hiljaisuutta ja konepajarockin takovuutta.

Mutta toinen klarinetistivelho oli vielä tulossa. Sitä ja murkinataukoa ennen saivat vuoron fagottikokoonpanot, ensin neljä fagottia ja kontrafagotti soittivat Fulgencio Garcian La Gata Golosan ja neljä fagottia jatkoivat Christoph Dietzin fagottikvartetolla Funky Heinzei. Espanjalaissäveltäjää on kuunneltava lisää You Tubesta. Itävaltalainen Dientz on säveltäjänä minimalisti, jonka työkalu on looppigeneraattori. Itse hän soittaa sitraa. Crusell-viikon tämänvuotinen fagottisessio oli erikoinen, kuin aamukaste, jossa haluaisi kieriskellä mutta jonka aurinko kuivaa hetkessä. Odotankin uutta aaamukastetta.

George Gerhswin ei säveltäjänä esittelyjä kaipaa, hänhän on musikaalimusiikin kiintotähti, jonka teokset ovat löytäneet tiensä syvälle musiikin kaikille alueille. Yksi sellainen toiviomatka kuultiin myös Kamarikimarassa, kun illan päättävään kokoonpanoon kuuluivat Michel Lethiec (klarinetti), Meta4-jousikvarteton viulut Antti Tikkanen ja Minna Pensola, Atte Kilpeläinen (alttoviulu) sekä Jani Pensola (kontrabasso) ja Mikko Ivars (sello).

Epäilemättä kiivaalla ranskankielellä klarinettiaan soittava maestro Michael Lethiec on sen sortin puhaltaja, että hänet voi panna torjumaan soittamalla vaikkapa lähestyvää pikajunaa. Lethiec otti kovatempoisessa Gershwin-kimarassa soittimestaan irti kaiken mitä siitä ylipäätään voi saada. Jazzbuddyksi heittäytynyttä ranskalaista klassisen musiikin korkeakoulun professoria huonommiksi eivät jääneet jouset. Vuoropuhelu, soolonpätkät ja täsmätouhu oli kaikella tapaa sellaista, että ainakin pääosa yleisön sydänsykkeestä siirtyi samaan aikamittaan ja alkoi käydä samaan tahtiin. Tämä merkitsi sitä että bändiä ei päästettäisi lavalta pelkillä kumarruksilla.

Gershwin-rynkytys jatkui koko toisen näytöksen: Summertime, I Got Plenty o'Nuttin, Bess, You Is My Woman Now, It Ain't Necessarily So, There is A Boat That's Leavin' Soon for New York ja Bess O Were's My Bess. Lethiec oli jo aikaisemmin esittellyt vapaampaa soittotapaansa italialaiskollegansa Alessandro Carbonaren kanssa. He soittivat Poulencin sonaatin kahdelle klarinetille. Italialainen olisi kyllä mahtunut myös Gershwin-kokoonpanoon. Lethiecin työterveyslääkärikin olisi sitä suositellut.