Hylje on metsästäjälle vaikea saalis. Kuva © Anita Storm & Rktl.

Hylkeitä ammuttu jo laittomasti Saaristomerellä?

UU 8.7.2009 – Useiden kuolleiden hylkeiden löytyminen saariston rannoilta herättää epäilyjä niiden kuolinsyystä. Laittoman metsästyksen riski lisääntyy, kun saariston asukkaan turhautuvat nykyiseen lainsäädäntöön, kertoo Åbo Underrättelser tänään. Useimmat rannalta löydetyt kuolleet hylkeet ovat olleet pahoin mädäntyneitä, eikä niiden kuolinsyitä ole saatu selville.

Viime viikolla Nauvon Sillholmenista löytynyt kuollut hylje oli ammuttu. Riistanhoidonneuvoja Jörgen Hermansson Varsinais-Suomen riistanhoitopiiristä olettaa, että hylje on ammuttu laillisesti ja että saaliin nouto oli epäonnistunut.

ÅU:n mukaan viime vuoden laillisesti ammutuista hylkeistä noin 20 on ”kateissa”. Hermansson pitää tätä metsästyseettisesti huonona asiana, mutta myös osoituksena siitä, kuinka vaikeaa hyljejahti on. Hän ei usko järjestäytyneeseen salametsästykseen Turunmaalla. Hermansson myöntää kuitenkin, että hylkeen osoittaminen laillisesti tai laittomasti ammutuksi on vaikeaa.

-Hylkeen salametsästyksen todennäköisyys on suurempi kuin esimerkiksi hirven, toteaa Hermansson ÅU:lle. Hän myöntää saariston asukkaiden kokevan metsästyslain ja nykyisen lupasysteemin vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Riski oman käden oikeuksien käyttöön siis lisääntyy koko ajan.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Mervi Kunnasranta sanoo, että tähän aikaan vuodesta löytyvien kuolleiden hylkeiden määrään on myös luonnollinen selitys. Ihmisten huoleen mahdollisesta ”epidemiasta” Kankaanrannan vastaus on kielteinen. Hän sanoo hylkeiden hukkuneen kalanpyydyksiin tai tulleen ammutuksi.

-Veden lämmitessä ne (hylkeet) nousevat pintaan. Keväällä ja kesällä mökeilleen ajavat kohtaavat sitten yllättäen hylkeenruhoja rannoilla, kertoo Kunnasranta ÅU:lle. Hän ei ole havainnut merkkejä hylkeen salametsästyksestä.

KOMMENTTI

Hylje ja merimetso ovat saariston ”vitsauksia”, sanotaan. Vitsauksiin on vaikea uskoa. Maa- ja metsätalousministeriössä ja Suomen ympäristökeskuksessa pohditaan kuitenkin kummankin lajin metsästyksen sallimisesta tietyin ehdoin. Suomen merimetsoyhdyskunnissa olevista 12.600 pesästä ehdittiin tuhota 2.300 pesää. Tämä tapahtui oman käden oikeuksin ja rikollisesti. Pesätuhoihin erikoistunutta järjestäytynyttä rikollisuutta ei ole havaittu.

Entä hylje? Meriveden puhdistumisen seurauksena runsastunut, kerran lähes sukupuuttoon metsästetty hylje on liipasimella vain siksi, ettei kalatalousteknologia ole kehittänyt ”hylkeiden torjuntaan” säällisiä keinoja. Kun kalat (muka) katoavat hylkeiden suihin ja ammatti (muka) kurjistuu, mitä tekeekään kalastaja?

Kalastaja tarttuu Impivaaran miehen lailla aseeseen. Impivaaran mies ampui luvatta riistaeläimen hengen pitimiksi, tekipä vielä nahasta rukkaset naiselleen. Nykyajan suomalaiset ammatti- ja virkistyskalastajat tarttuvat apujoukkoineen ja EU:n tuella aseisiin pelotellakseen hylkeet tiehensä. Räiskintä ja vahdinpito pyydyksillä ja kalankasvatuskasseilla riittää. Maaseudun kehittämistuki muuttuu kalastajien elinkeinotueksi. Hylkeennahkasaappaita kalastajat eivät osaa tehdä, eivätkä liioin pane hylkeenlihaa omaan saati vieraansa pöytään. Ehkä hylkeenrasva sentään kelpaa biodieseltehtaalle.

Oman käden oikeuden käyttö merimetson pesimäyhdyskunnissa osoittaa, ettei ihminen tarvitse enää aineellista hyvää työnsä vastineeksi, riittää kun (harha)käsitys luonnon tasapainosta saadaan palautumaan ja säilymään. Urheus luonnon pelastamisesta takaisin tasapainoon saa palkintonsa luontokuvan pysymisenä kuvana maisemaidyllistä. Useimmiten se on auringonlasku. -OH