Politiikan erikoistutkija Pekka Visuri Ulkopoliittisesta instituutista puhui Uusikaupuki – Rauhankaupunki ry:n rauhanseminaarissa eilen.

Suomen sota ei ollut 'Porilaisten marssia' - olosuhteiden ja sodan todellisuus oli aivan toinen

-Ranskan vallankumouksen ja maailmansotien väliset sodat ovat olleet 'rumia sotia', armeijat värvättyjä ja upseerit palkkasotureita.

UU 30.8.2009 – Politiikan erikoistutkija Pekka Visuri ei pidä historiaa jatkuvana sotien kautta tapahtuneena edistystarinana. Suomen sotahistorian pitkinä linjoina vetäneen Visurin studia generalia -luento Uusikaupuki – Rauhankaupunki ry:n rauhanseminaarissa eilen sai varauksettoman vastaanoton. Visurin aihe oli Uudenkaupungin rauhasta 1721 Haminan rauhaan 1809. Esitys perustui osin viime vuonna ilmestyneeseen teokseen, jonka tekijöistä Visurin lisäksi kirjailija Reima T. A. Luodolla oli puheenvuoro rauhanseminaarissa.

Teoksen nimi on Suomen sota 1808 - 1809, taustat, tapahtumat ja muistomerkit (Fenix-Kustannus Oy, Espoo 2008) ja sen kolmas tekijä diplomaatti ja suurlähettiläs Heikki Talvitie.

Visuri piti Pultavan taistelua (1709) Euroopan historian merkittävimpänä taisteluna. -Se oli Ruotsin sotahistorian karmein katastrofi, joka merkitsi Ruotsin suurvallan loppua. Pietarin kaupunkiakin alettiin rakentaa 1703. Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen käytiin Ruotsin revanssistien toimesta Hattujen sota (1741-43), jota seurasi pikkuviha aika ja näytti siltä, että Suomen kannalta saattaisi olla parasta järjestää uudelleen suhteensa Venäjään. Venäjän herätti lopulta Kustaan sota (1788-1790).

-Euroopan yleistilanne ratkaisi sitten Suomen sodan kulun, ja Ruosin oli lopulta unohdettava Suomi kokonaan. Suomessa alettiin luoda valtiorakenteen perustaa, autonomiaa.

”Suomen sodan jälkiselvittelyt ja Suomen suuriruhtinaskunnan aseman tarkempi määrittely kestivät useita vuosia. Sodan tuhojen ja tappioiden arviointi on yhä vaikea tehtävä. On esitetty laskelmia, joiden mukaan suomalaisia sotilaita kuoli taisteluissa ja marsseilla noin 4.400 ja ruotsalaisia 6.000 eli yhteensä noin 10.000. Sairauksiin kuolleita oli ainakin saman verran, joten voidaan päätyä noin 20.000 sotilaan kokonaistappioihin Ruotsin armeijassa. Vaikka sotatoimet eivät kohdistuneet suoranaisesti siviiliväestöön, olojen ankaruutta kuvaa, että Suomen väkiluku pieneni sotavuosina noin 60.000 hengellä”.

Ruotsissa kruununprinssin valinta osui ”ranskalaiseen marsalkka Bernadotteen, joka nimitettiin Örebron valtiopäivillä 1810 Ruotsin kruununperilliseksi nimellä Karl Johan. Monet odottivat, että kuuluisa marsalkka palauttaisi juuri mentetyn Suomen. Bernadotte arvioi kuitenkin tilanteen aivan toisin, sillä hän oli hyvin perillä suurvaltapolitiikasta ja tiesi, ettei Ruotsin kannattanut enää lähteä sotimaan Venäjää vastaan”.

”Napoleon oli noihin aikoihin joutunut kasvaviin vaikeuksiin Espanjassa mutta onnistunut silti lyömään uhkaksi nousseen Itävallan. Venäjä ei toisaalta enää suostunut kaikkiin Napoleonin vaatimuksiin, joten uusi sota alkoi kesäkuussa 1812 Ranskan suuren armeijan hyökätessä kohti Moskovaa”.

”Keisari Aleksanteri kutsui elokuussa Ruotsin kruununprinssin Turkuun sopimaan politiikan suuntaviivoista. Siellä Karl Johan lupasi, ettei Ruotsi liity Napoleonin hyökkäykseen eikä tavoittele Suomen palauttamista, ja Aleksanteri antoi vakuutuksen, ettei Venäjä hyökkää Ruotsin alueille”.

Suomi suuriruhtinaskuntana

”Haminan rauhan jälkeen Suomen suuriruhtinaskuntaan alettiin nopeasti kehittää hallintoelimiä, jotka soveltuivat Venäjän keisarikunnan yleiseen hallintorakenteeseen. Yhteiskunta pysyi kuitenkin pitkään leimallisesti ruotsalaisena, sillä Ruotsin lait ja hallintokulttuuri jäivät voimaan”.

”Suomelle myönteisen kehityksen alkamiseen myötävaikutti keisari Aleksanteri I:n harjoittama rauhoittamispolitiikka, jolla hän pyrki varmistamaan rajamaan asukkaiden uskollisuuden. Tähän liittyen suuriruhtinaskunnan hallinnollinen raja siirrettiin vuoden 1812 alussa Kymijoelta Pietarin lähelle Rajajoelle. Jo 100 vuotta Venäjän hallinnassa ollut Viipurin kuvernementti palasi siten Suomen yhteyteen”.

”Suomen asema autonomisena suuriruhtinaskuntana alkoi vakiintua, ja seurasi vuosisadan mitttainen rauhan kausi. Idylli rikkoutui kuitenkin 1900-luvun alussa venäläistämispolitiikan koventuessa. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Suomi onnistui itsenäistymään, mutta suhde Neuvosto-Venäjään ja Neuvostoliittoon pysyi vaikeana. Vasta toisen maailmansodan kovien kokemuksien jälkeen alkoi löytyä edellytyksiä rauhanomaiselle rinnakkaiselolle. Ja Suomen kaakkoisraja asettui jälleen ns. Pietari Suuren rajalle, joka vedettiin Uudenkaupungin rauhassa 1721”.

Visuri huomautti, ettei Suomen sota ei ollut ainakaan Porilaisten marssia, vaan olosuhteiden ja itse sodan todellisuus oli aivan toinen. -Olihan kuva Napoleonistakin oli saatu aikaan propagadan keinoin.

Edelfeldtin kuuluisa maalaus Porilaisten marssi kuvaa Suomen sotaa kirkasotsaisten siististi pukeutuneiden rumpalipoikien triumfina. -Napoleonkin meni Alppien yli muulilla, eikä juhlakuvien uljailla sotaratsuilla. Samalla tavalla mielikuva monesta sodasta tulee esimerkiksi kirjallisuudesta, sanoi Visuri.

Ranskan vallankumouksen ja maailmansotien väliset sodat ovat olleet 'rumia sotia', armeijat värvättyjä ja upseerit palkkasotureita. -Sinne puolelle mentiin, joka maksoi eniten. Puoltakin vaihdettiin. Venäjän ja Ruosin välisissä sodissa varsinkin Venäjän, mutta myös Ruotsin upseerit ovat olleet ulkomaalaisia.