Immu (Seppo Kylander), Sisko (Sinna Suvitie) ja Vilhelmiina (Tiina Nurmi). Immu ja piirustuskerholaisia (Tapio Nurmi ja Raimo Nummela). Ammattimallin on riisuuduttava ennen kuin kuvataiteen tekeminen alkaa. Miksi? Kalsarin painaumat häipyvät. Kuvat: Mika Reinholm.

Teatterien maailmanensi-illassa Sisko ja sen veli

Kolmen ruumisauton saattue rikkoutuvien tabujen taivaaseen

Neil Hardwick: Sisko ja sen veli. Ohjaus, dramatisointi ja käsikirjoitus Harwickin tv-sarjan mukaan: Jari Luolamaa. Rooleissa Seppo Kylander (Immu) ja Sinna Suvitie (Tuija), Tiina Nurmi, Tapio Nurmi, Minna Bergström ja Raimo Nummela. Lavastus Jari Luolamaa, puvustus Marja Heilä ja valosuunnittelu Lasse Onninen sekä äänisuunnittelu Jari Luolamaa, Petri Hatakka ja Jari Jalonen. Ensi-ilta 9.10. Uudenkaupungin Teatteri, Kullervontie 11, Uki.

UU 11.10.2009 / Olli Haapala – Nottinghamin tienoilta Englannista muutti Suomeen neljäkymmentä vuotta sitten eräs toisen polven ei-kaivostyöläinen. Hän oli teatterimies ja näyttelijä jo syntyessään. Filosofin hänestä teki opiskelu Cambridgessa ja työ atomienergiakomissiossa. Työluvan hän sai siksi, että Eila Kännö -niminen viranomainen sattui olemaan lomalla. Keskikoululaiset ja lukioiden oppilaat saivat kuunnella hänen ääntään kielinauhoilla. Kieliohjelman poliisi teki hänestä maankuulun.

Suomessa elokuvaprofessorinakin toimineen Neil Hardwickin, 61, ja Jussi Tuomisen Kielipuoli potilas oli alku palkintosumalle, jonka pariskunta sai pokata television kulta-ajan 70- ja 80-luvun ohjelmillaan. Uudenkaupungin teatterin nyt maailmanensi-iltaan tuoma Sisko ja sen veli (1986) oli Harwickin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja. Hardwickin teatterityö on erinomaisen laaja, burn-out oli siis kirjattu tekstiin monesti ennen sen omaa kokemista. Hardwickin taiteellinen työ summautuu draamasarjaassa Pakanamaan kartta (1991), jonka rankimmat teemat sahasivat palasiksi esimerkiksi ekoterrorismiksi kutsuttua gurupuhetta.

Kuusiosainen tv-sarja Sisko ja sen veli on toista maata. Se on cambridgessa viljellyn filosofian ja onnekkaiden sattumien summa, josta syntyi suomalaisen komediallisen ja vitsien kerronnan vallankumous. Hardwick (ja Tuominen) ottivat aiheikseen tabut (kuten kuoleman, vammaiset ja sukupuolitaudit) ja pyrkivät rehabilitoimaan ne puheeseen, kieleen, kansalaiskeskusteluun ja lopulta tietenkin yhteiskuntapolitiikkaan. Mutta mitä tapahtui? Esimerkiksi vammaisjaksosta suivaantuneet terveet suomalaiset sedät ja tädit olivat suutuksissaan vääntää Hardwickilta niskat nurin. Vammaiset sen sijaat pitivät tv-jaksosta ja olivat kuolla nauruun.

Yhä voimissaan

TV-sarjan ensi-esityksestä on kulunut 25 vuotta, mutta sen sanottava ei ole vanhentunut. Ihmisen suhtautuminen tabuihin ja poikkeavuuteen ei ole juurikaan muuttunut. Esimerkiksi vammaisten asema on varsin toinen, mutta terveillä on yhä nenäherne valmiina heidän varalleen. Nykyinen kansalaiskeskustelu on kaiken poikkeavuuden suhteen rajumpaa kuin tv-sarjan aikaan. Elämme kiivailun, henkisen tappamisen ja kuoleman ristiriidassa. Jos tv-sarjaan syntyisi lisäosia, ne kaiketi käsittelisivät mustaa turismia (matkailua onnettomuuspaikoille), kollektiivista surua onnettomuuksien jälkeen, tai yksilön tekemisten ja sanomisten kollektiivista holhoamista ja jälkiänkyröintiä.

Neil Hardwick tarttui aikoinaan vaikeisiin aiheisiin huumorin keinoin. Lopputulos oli loistava, kansainvälisiä palkintoja tuli kasapäin. Vammaiset treffit -jakso palkittiin Montreauxissa ja Nairobissa, se sai Kynnys ry:n ja Invalidiliiton palkinnot. Uudenkaupungin teatterin Sisko ja sen veli -maailmanensi-illan yltiökristinuskonnollinen Päivi (Minna Bergström) ja cp-vammainen Hannu (Tapio Nurmi) voivat huoletta jakaa samat palkinnot, sekä roolihenkilöinä että kestotabujen rehabilitoijina plasmatelevisioiden aikana.

Hardwick itse on kertonut Taisto Liimataisen lasten, toisen polven rautatieläisten ja sisarusfilosofien, Immun ja Tuijan roolien syntyneen henkilöiden ja kielen fuusiona. Oli vain löydettävä työkalut. Tuija Ernamo löytyi Tampereelta ja Ilmari Saarelainen Uudestakaupungista. Kolmas työkalu oli roolilöytöjen kieli, Rauman murre.

Komedian kieli ja tempo muuttui

Hardwickin ja Tuomisen tiimin ratkaisevin oivallus oli suomalainen vitsin tai vitsailun (huumorin) luonne, tavallisesti uuvuttava parisataasanainen tarina, jonka lopussa kertoja vielä varmistaa arvaa-mitä-se-sanoi-kysymyksellä onko kuulija vielä kärryillä. Raumalaisilla on lajityypille oma nimityksensä: jaaritus. Uusikaupunkilaisten mielestä raumalaiset jaaritteleva ja kirjoittava jaaritukssii. Hiiteen siis jaaritukset, komedian on oltava hakkaavaa, lyhyihin muutaman sanan lauseisiin perustuvaa naksuttelua. Komedia on elinehto, kuin naksuttelukieli alkuasukaskansalle metsästyksessä.

Pikkumatti-jutut jätettiin syrjään ja komediaan tuli uusi rytmi. Seitsemän tai kahdeksan sanan repliikit iskivät perille ja länsimurre sopi kielipeliin kuin siniset nuotit ja nopea tempo bluesmusiikin. Teksti alkoi elää kuin Tuijan hautajaismurkinaksi kynitty unilääkkeillä nukutettu hanhi.

-Ooks koskaan nähny helmipöllöö. / -E. / -Et vai, mää oon syänykki. / Olis se voinu olla minervapöllöki. / Olis kai.

Elämän kipeät aiheet ja Rauman murre (ja vähän Uudenkaupunginkin) sallii ilmaisuvoimaisen uuden komediateatterin, josta aikaisemmat lattialle kaatumisen aiheuttamat naurunremakat puuttuvat, ja jossa James Bond elokuvan katsomista rintasyöpää epäilevälle Tuijalle ehdottava lääkäri (Raimo Nummela) ei onneksi saa aikaan sen kummenpaa nauruhermojen aktivoitumista. Tilannehan on karrikoidusti arkielämän tosiasia. Mutta kun tv-sarjan avausjaksosta (Kolmet hautajaiset, ei häitä) kotoisin oleva kolmen hautausurakoitsijan ja lipputangon saattue vie Liimatais-isävainaan maallista jäämistöä krematorioon, konkkaronkka saa koko illan oivaltavimmat (ja ansaitut) aplodit. Mennään rikkoutuvien tabujen taivaaseen.

Neil Hardwickin palkittu tv-sarja oli siis ensimmäisen kerran näyttämöllä. Mukana on eniten aineksia sarjan ensimmäisistä jaksoista. Sisko ja sen veli on näyttämöllä kohtauksien sarja, jonka ohjaaja Jari Luolamaa on uutta siteeksi kirjoittamalla koonnut elämäksi muun muassa Liimataisen sisarusten kotona, lääkärissä (Vakavia tauteja) ja junassa Helsinkiin Immun taidedosentti-morsmaikun luo. Tuija on vaihtanut bingoemännän ammattinsa junaemännäksi. Saivathan siskokset perintönä muun muassa kullatun junanlähettäjän pillin, jonka Taisto-isä oli saanut Pietarissa isolta rautatieviskaalilta ja jolla piti puhaltaa vallankumous Suomessa alkaneeksi. Tai olis voitu puhaltaa.

Yksi yhteen

Siirto filmiltä näyttämölle tapahtuu yksi yhteen. Teatteriversiokin on rauhallinen yllättävistä tapahtumistaan huolimatta. Tätä tukee erinomaisesti minimoitu lavastus ja puvustus (Luolamaa, Marja Heilä), jotka ovat kuin naamioteatterin näyttelijöiden naamiot. Ne eivät pidä melua itsestään, niihin ei viitata, ne eivät puhu, mutta niiden rooli on kuitenkin varsin korostunut, kuten Immun morsiamen pikkumies Jamin sotisopa. Miksi-Jamin roolissa on Raimo Nummela, UT:n näyttelijävelho ja absurdin teatteritaiteen tulkki.

Seppo Kylander intoutuu Immuna roolisuoritukseen, josta on turha etsiä nypittävää. Alastonmallina ja Pertti Pakarisen kirjaa Me mököttäjät sohvalla silmäilevä Kylander-Immu onkin Saarelais-Immun oloinen aikuisopiskelija. Söpö ja reipas mies, jonka cv kilpailee sarjassa maailman lyhyimmät luettelot. Sinna Suvitie on Tuijana itse varmuus, siskosfilosofiparin etevämpi puolisko. Hourailevan lääkärin pakeilla Suvitie panee koko hommaan sisältöä enemmän kuin lääkäri (Raimo Nummela) ehtii kaavakettaan ruksata. Nummela on lääkärinä lääkärin lääkäri.

Suvitie ja Kylander saavat sisarussuhteeseen henkeä, joka on koko näytelmän ydin. Suhde on kaiketi tavallinen ja mahdollinen, mutta samalla niin harvinainen, että kai joku saa siitäkin ihottuman tai luulosairauden. Parin maailma on muilta suljettu, mutta niin optimistisen avoin kaiken aikaa. Mikähän heitä yhdistää? Junat kai. Ei ainakaan aivosolukuolema.

Syvyyssukellusta elämään

Tuijan toinen sulho, Travolta-Mauri (Tapio Nurmi) on lääkärikäynnillään mainio pakkaus: uskomattomat releet, koko näytelmän ainoa tosi-pölhö, jolle vielä osuu uskomattomin dialogi. Ennennäkemätön reuhka päässään landepaukku kertoo: ”Otti verinäytteen. Se menee Kouvolaan”. Tuija: ”Seuraavalla kerralla pääset itte perässä”. Vai olikse ny Heinolaan.

UT pitää kuosissa Hardwickin viittä vaille absurdin yhteiskuntakomiikan. Teatteri on siis ohjelmallisesti uudistumassa samaan tapaan kuin millä idealistipari Hardwick-Tuominen uudistivat television ohjelmien skaalaa ja sisältöä. Tämä tapahtui vauhdilla, jolla Jaakko Tepon Pamela on poistunut jukebokseista.

Siskossa ja sen veljessä ei uida elämän pintailmiöissä miettimässä sitä, onko tukka hyvin tai mitä uiminen ja vesi ovat. Uskaltautuminen pintaa syvemmälle antaa mahdollisuuden lillumisen sijasta nähdä elämä pohjamutia myöten. Pinnassa uimisessa on sekin haittapuoli, että siinä elämä on kovin rauhatonta jatkuvilla laineilla ja renkaissa, joita syntyy kun muut viskovat veteen isoja ja pieniä artefaktejaan. Tosin jotkut niistä ovat syvyyspommeja.

Sen verran maailma on muuttunut neljännesvuosisadan aikana, että Sisko ja sen veli ei enää saa haukkumisia, joita se kohtasi aikanaan. Ovatko puritaanit harvenneet, tablettitaivaassa maan päällä vai tabuttomassa taivaassa Taisto Liimataisen seurana? Mene ja tiedä. Oikeastaan pitäisi kysyä lentoasemalla etelään matkustavalta rouvashenkilöltä, että meettekö sinne tissejä heiluttamaan vai orkidearetkelle. Tai ukkomieheltä, että kuinka on, lähdetkö matkalle hih-hei vai tekemään sillälailla.