1255947496_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sikaifluenssarokotteen A (H1N1) alkuperäinen versio syntyi kesäkuussa GlaxoSmithKlinen laboratoriossa Dresdenissä. Lääketehdas valmistaa rokotteen lisäksi myös inhalaatiolääkettä Relenzaa ja antivirusmaskeja. Kuva © GlaxoSmithKline.

Sikainfuenssarokotukset alkavat

Massarokotuksia epäillään myös tarpeettomiksi ja rokotetta elohopean takia jopa vaaralliseksi

UU 19.10.2009 – Ruotsalaislääkäri Annika Dahlqvist varoittaa kansalaisia rokotuttamasta itseään sikainfluenssaa vastaan H1N1-rokotteilla. Dahlvist uskoo, että rokote voi sisältää vaarallisen määrän elohopeaa. -Voi olla että haittavaikutukset ovat suurempia kuin itse sairaus, sanoo Dahlqvist Expressen-lehdelle.

Suomessa käyttöön tulevassa GlaxoSmithKlinen rokotteessa on säilöntäaineena tiomersaalia, joka on elohopeayhdiste. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ”tämä elohopea ei kerry elimistöön”. Thl:n mukaan rokotteen elohopeamäärä on lisäksi niin pieni, että enemmän elohopeaa saa esimerkiksi kala-ateriasta.

Annika Dahlqvistin mielestä viranomaisten väite rokottaa ruotsalaiset, jotta nämä eivät levittäisi sikainluenssaa edelleen, on pään lyömistä seinään. -Päinvastoin, rokote on potentiaalisesti vaarallinen sisältämänsä elohopean vuoksi, sanoo Dahlqvist. -Emme tiedä mikä määrä elohopea on haitallinen, mutta rokotteen mukana tullut elohopea kertyy elimistöön, väittää ruotsalaislääkäri.

Suomessakin käyttöön tuleva GlaxoSmithKlinen ruiske sisältää myös skvaleenia, joka on luonnon triterpeeneihin kuuluva hiilivety ja jonka tarkoitus on stimuloida vasta-aineiden muodostumista ja siten tehostaa rokotteen vaikutusta. Dahlqvist sanoo skvaleenin olevan ongelma. -Sen epäillään aiheuttavan myös autoimmuunisiarauksia kuten aikuistyypin diabetesta tai nivelreumaa.

Dahlqvist pitää asiallisena rokottaa vain riskiryhmät. -Muiden sensijaan kannattaa sairastaa sikainfluenssa ja antaa elimistön itse valmistaa vasta-aineet, jotka säilyvät elimistössä vuosikausia. Rokotteella hankittu vastustuskyky on lyhytaikainen ja rokottaminen on siksi välttämätöntä vuosittain.

Rokottaminen merkitsee lievää sikainfluenssatartuntaa, sillä rokote sisältää myös elävää virusta. Dahlqvistin mielestä rokottaminen ”toisten suojelemiseksi” on tätä taustaa ajatelleen virheellinen. -Parasta ottaa runsaasti D-vitamiinia, jotta yskisimme vähemmän, ja jättäisimme kättelemisen, kuittaa lääkäri Annika Dahlqvist Expressenille.

Ruotsin lääkelaitos kieltä rokotteen vaarallisuuden elohopean suhteen. -Määrä on sama kuin normaalisti saamme ravinnosta muutamassa päivässä. Rokotteessa on 2,5 mikrogrammaa annoksessa. Lasten ruuassa elohopean enimmäismäärä saa olla 50 mikrogrammaa kilossa, sanoo professori Jan Liliemark. Hän huomauttaa ruuan elohopean olevan erityyppistä metyylielohopeaa kuin rokotteen sisältämä etyylielohopea. Hän pitää influenssan riskiä terveydelle suurempana kuin mahdollisten autoimmuunirektioiden riskiä.

Lääkäri Annika Dahlqvist on massarokotusten vastustaja, eikä aio rokotuttaa itseään sikainfluenssaa vastaan. Kiista elohopeasta jatkuu, sillä Dahlqvist sanoi vastikään rokotteen valmistajan ”vaikuttaneen” lääkelaitoksen lausuntoihin. -Rokotteeseen liittyy valtava taloudellinen intressi, sanoo Dahlqvist. Hän ei usko myöskään sikinfluenssan yltyvän pandemiaksi.

Mutta valtionepidemiologi Annika Linde varoittaa: ”Jos monet valitsevat tämän linjan ja ovat rokottamatta itseään, kehotuksesta olla rokottamatta seuraa pahimmassa tapauksessa kuolonuhreja”.

Varoituksia myös Saksasta

Kiistellyn elohopean ja skvaleenin lisäksi rokote sisältää elävän viruksen. On siis ilmeistä, että kun rokotuskampanja lähtee liikkeelle ifluenssan luonnollinen leviäminen ja epidemia ”tehostuu” jossain määrin. Epäilevimmät uskovat influenssan nopeisiin ja laajoihin epidemioihin.

Saksalaislehti Bild kertoi eilen lääkärien olevan hyvinkin kriittisiä massarokotusten suhteen: ”Rokotuspiikki voi aiheuttaa kapinan massarokotuksia vastaan”. Westfalen-Lippen lääkäriyhdistyksen puheenjohtaja Theodor Windhorst kertoi Bildille, ettei hän aio ottaa sikaifluenssarokotusta.

-Sivuvaikutukset ovat liian vaarallisia minulle, sanoi Windhorst. Hän piti erikoisen vaarallisena GlaxoSmithKline Pandemrix -ruisketta, ”rokotetta jonka EU:n ja Yhdysvaltojen lainsäätäjät luokittelevat bioaseeksi”. Windhorst sanoi ettei hän halua lietsoa paniikkia, ainoastaan ”vastustaa jättimäisiä kenttäkokeita ihmisillä”.

Joidenkin saksalaislääkärien mukaan hallitus on ostanut ”väärän” rokotteen. Saksan armeija ilmoittikin eilen, että se on muuttanut rokotussuunnitelmansa ja on tilaamassa uuden rokotteen sikaifluenssaan. Uudessa rokotteessa ei ole elohopeaa, liuotinainetta skvaleenia tai elävää virusta.