1257230240_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ilkka Rantamäki (Kuva © Sunrise Alexis Winburn) ja Leena Kela (Kuva: muu.fi).

Uudet läänintaiteilijat Varsinais-Suomeen

Jazz ja performanssi saavat läänintaiteilijansa

UU 3.11.2009 - Varsinais-Suomen uusina läänintaiteilijoina aloittavat ensi vuoden alussa performanssitaiteilija Leena Kela ja jazzmuusikko Ilkka Rantamäki. Molempien kausi kestää kolme vuotta. Taidetoimikunnan kolmantena läänintaiteilijana jatkaa näyttämötaiteiden läänintaiteilija Annamari Karjalainen.

Leena Kela on sekä esiintyvä taiteilija että performanssin opettaja. Hän on valmistunut Turun taideakatemian performanssitaiteen koulutusohjelmasta ja pätevöitynyt myöhemmin taiteen perusopettajaksi. Kelan töitä on ollut esillä Suomen lisäksi yli kymmenessä maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kela toimii myös Suomen taiteilijaseuran sekä Muu ry:n hallituksissa.

Ilkka Rantamäki on kokenut ja monipuolinen jazzvaikuttaja. Hän teki pitkän työuran kitara- ja bändiopettajana Helsingissä, kunnes siirtyi 2000-luvun alussa läänintaiteilijaksi Viitasaarelle Keski-Suomeen. Siellä Rantamäki perusti jazzfestivaaleja, organisoi soittoklinikoita ja järjesti poikkitaiteellisia tapahtumia. Viime vuodet Rantamäki on esiintynyt, opettanut ja järjestänyt kansainvälisten esiintyjien kiertueita Suomessa.

Kela ja Rantamäki ovat molemmat kokeneita kansainvälisiä toimijoita, ja Varsinais-Suomi tulee uusien läänintaiteilijoiden panoksella saamaan runsaasti uusia ulkomaisia kontakteja. Uudet läänintaiteilijat ovat lisäksi tottuneet työskentelemään useita taiteenaloja yhdistävissä hankkeissa. Vaikka valinnat kohdistuvatkin kahteen valtakunnallisestikin kiinnostavaan taidealaan, on tavoitteena edistää taidetta koko taidekentän kirjossa.

Läänintaiteilijoiden tehtävä on edistää Varsinais-Suomen taide-elämää rakentamalla verkostoja ja käynnistämällä uusia projekteja. Tärkeää on vankan taiteellisen osaamisen lisäksi yhteistyön laajentaminen koko maakunnan alueella.