1257624528_img-d41d8cd98f00b204e9800998eneapo.fi

Viikaisten ongelmatalojen asukkaat aiotaan sijoittaa kyläyhteisöksi teollisuusalueelle

UU 7.11.2009 - Uudenkaupungin ja Neapo Oy:n yhteistyönä aiotaan rakentaa myös mökkikylä Levysepänkadun ja Laivanrakentajantien väliselle alueelle niin kutsutulle Lindin talon tontille. Tontti on teollisuusaluetta, mutta kaupunki ”voi myöntää rakennusluvan” joko määräajaksi tai hakea alueelle poikkeamisluvan.

Kaupungin suunnitelmissa on ostaa Neapo Oy:ltä viisi teräskennorakenteista mummonmökkiä ja perustaa kiinteistöyhtiö, joka rakennuttaa mökkiyhteisön. Kiinteistöyhtiön on määrä olla erikoistunut erityisasumiseen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta ARA:lta aiotaan hakea pikavauhtia avustusta rakennusten ja alueen rakentamiseen. Teräsmökin hinta on noin 45.000 euroa.

Viikaistenkadun purkutuomion saaneissa taloissa asuu tällä hetkellä 8 asukasta. Puolitoista vuotta sitten kun purkuasia oli esillä, asukkaat oli määrä siirtää Salmen alueelle aiottuun mökkikylään.

Kaupunginhallitus päättänee avustuksen hakemisesta maanantaina. ARA:n määräaika avustuksille umpeutuu jo seuraavana perjantaina. Mökkien ostamisesta päätetään erikseen myöhemmin.