Kolumni

Kunnissa ehkä otettu mallia tulevan lottovoittajan talousajattelusta

Olli Haapala

Tampereen yliopistossa journalismin kritiikkiseminaarissa puhunut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ampui valtion – ja kuntien – taloudenpitoa kovilla. Hän vertasi niiden talouden rakentamista lottovoiton varaan, siis tulevan lottovoittajan ajatteluun.

Niinistö sanoi eduskuntavaaleja edeltäneen ajan olleen sen pohtimista, onko valtion kassaan tulossa ylimääräistä rahaa ”kolme miljardia” vai enemmän. Kuin tuleva lottovoitto, joka sopii käyttää. Jatkuuhan vuosikymmentä hallinnut nousukausi. Mutta edessä olikin raju velanotto.

Mutta sitten iski lama ja rahapotin jakovara ei riittänyt. Se ei riittänyt globaalin laman lääkkeiksi valtakunnan tasolla, saati että siitä olisi riittänyt apua valtion tyhjiin imemille kunnille. Kunnat olivat toisaalta syöneet rahansa ja pelastautua voivat vain kunnat, joilla oli jonkinlaista vararavintoa taloudelleen.

Kun maailmalla keikahtaa, kunnissa tutisee. Niinistö muistutti ihmisen luonteesta olla ahne laumaeläin. Lauma on helppo sokaista ja sen sokaistuminen johtaa joukkohysteriaan kakunjaossa. Niinistön esimerkit joukkohysteriasta ovat ulkomaisen rahan kärrääminen Suomeen, it-kupla ja viimeisin taantuma pankki- ja finassikriisi, usko siihen että finanssitalous mittaa ja määrää reaalitaloutta. Siis bruttokansaa!

Uusimpana joukkosokaistumisen ilmiönä Niinistö pitää elvytystä vanhojen ja jo totunnaisten talouden ajatusmallien mukaan. Maailmalla on lama, joka sanelee reunaehdot Suomelle ja tuo ankeutta kunnille, jotka yrittävät parsia vanhalla langalla reikiä ja tappioita sukanvarsissaan. Tilanteessa jossa olisi oivallettava talouden palautuminen kokonaan uudenlaisena taloutena, johon tarvitaan uudet eväät, uudet sukat.

Palvelut korvaavat tavaroiden tuotantoa. Ikävä kyllä jälkimmäistä on erheellisesti kutsuttu palveluksi. Suomessa on kuntia, jotka pärjäävät monipuolisella palvelurakenteellaan, ja kuntia jotka pärjäävät teollisella tuotannollaan. Luontopalvelu eroaa käsitteenä ja elinkeinona tyystin sanomalehtipaperipalvelusta. Se on paperitehdas.

Niinistö on myös kortinpelaaja. Hänen vertaukselleen pelureista, joilla ei ole kriisitietoutta, on suora vastine lännenelokuvissa. Potissa on rutosti rahaa, korkotaso (kuudestilaukeava) alhainen ja peli siten likimain riskitön.

Se ei pelaa, joka pelkää, sanotaan. Pitää paikkansa. Mutta kunnallisen loton peluu on todella pelottomien miesten ja naisten peliä. Siihen tarvitaan kaksi oivallusta: panos ja aika.

Kun kunnan talous heikkenee (eri syistä), lisätään panosta. Kun samalla unohdetaan lisätä uusia lottorivejä (innovaatioita, visioita, tai arvauksia voitosta), meno jatkuu entisellään. Kunta voi myös siirtyä kestolottoon ja uskoa vuosi toisensa jälkeen taloutensa olevan kunnossa ajan mittaan, sitten neljän vuoden kuluttua. Kestopeli on hitain ja varmin tapa menettää lisää rahaa.

Pidän lottoamista merkkinä ahneudesta. Siksi uskon kuntatalouden elpyvän vain säästämällä, pidättymällä hankkeista jotka eivät ole täysin välttämättömiä. Ratkaisun etsimisessä ei tule asettaa kysymystä siitä pitääkö kunnan tuottaa kriisitilanteessa vain lakisääteiset palvelut. Jos niin tehtäisiin, kunta palveluineen olisi täysin iloton ja kuolettava.