Valtion korkotuella nyt myös omaksi lunastettavia vuokrapientaloja

UU 28.11.2009 - Vuokra-asuntojen korkotuella voidaan jatkossa tuottaa asunto-osakeyhtiömuotoisia vuokrataloja, joissa vuokralainen voi lunastaa asunnon omakseen. Korkotukilain muutoksen tulee voimaan joulukuun alussa.

Malli sopii etenkin pientaloihin, jotka voidaan ARA-tuotantona rakentaa kohtuuhintaan ja yhdyskuntarakennetta eheyttävällä tavalla. Erityisesti pientalovaltaisilla kehyskunnilla on näin mahdollisuus vastata kohtuuhintaisten asuntojen kysyntään uudenlaisella joustavalla ratkaisulla.

Rakennuttajat voivat käynnistäessään korkotukikohdetta päättää, toteutetaanko hanke omaksi lunastettavana tuotantona vai tavallisina vuokra-asuntoina. Asunnon voi lunastaa omakseen kahden vuoden kuluttua vuokra-asuntojen käyttöönotosta. Malli on asukkaalle joustavampi kuin esimerkiksi osaomistusasunto, koska lunastus voi tapahtua milloin tahansa kahden vuoden jälkeen käyttö- ja luovutusrajoitusten voimassaoloaikana.

Lunastushinta muodostuu rakentamiskustannuksista indeksillä tarkistettuna ja siinä otetaan huomioon myös perusparannusten arvo.